SI of Oulu 50 vuotta
15.3.2009
Oulun soroptimistiklubi juhli 50-vuotista taivaltaan 19.-22.2.2009
Naiset ja turvallisuus teemana
Oulun soroptimistiklubin 50-vuotisjuhlien tavoitteet täyttyivät yli odotusten, kun pari vuotta jatkuneet valmistelut saatiin päätökseen ja helmikuisena viikonloppuna sisarten iloinen puheensorina ja nauru täyttivät juhlapaikat.
Tapahtumien myötä täyttyi myös sisältötavoite: soroptimistien toiminta tuli tutummaksi sadoille oululaisille ja tiedotusvälineiden kautta tuhansille muillekin pohjoissuomalaisille. Nainen ja turvallisuus -seminaarimme antoi myös hyviä eväitä tulevaisuuteen Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan saliin kokoontuneelle yleisölle.
Juhlavalmistelut oli aloitettu jo vuosituhannen vaihteessa, kun klubimme ryhtyi kokoamaan pöytäkirjoja ja muuta aineistoa arkistointia varten. Vuosien tiiviin työskentelyn jälkeen kansien välissä on nyt kirjan nimen mukaisesti ”Puoli vuosisataa naisosaamista Oulussa”.
Yli 300 kuvaa sisältävä 250-sivuinen teos valottaa paitsi oman klubimme myös koko soroptimismin historiaa, jota esiteltiin juhlien yhteydessä myös Yleisradion Oulun taajuuden kuuntelijoille ja Kalevan lukijoille. Kirja on hyvä opas myös tuleville jäsenille ja valaiseva lahja yhteistyökumppaneille.
Julkisuutta Oulun klubi ja soroptimistien aate saa koko maaliskuun ajan myös Oulun kaupunginkirjaston pääaulan näyttelyssä, jossa kuvasuurennoksin ja tekstein kerrotaan klubin historia vuosikymmenittäin sekä tuodaan esille järjestömme kansainväliset tavoitteet ja yhteistyö.


Juhlaviikonloppu alkoi perjantaina Get Together -illanvietolla Oulun Chempoliksen edustustiloissa. Toimitusjohtaja Esa Rousun mielenkiintoinen esitys kemianteollisuuden koelaitoksen synnystä ja toiminnasta oli mallikas esimerkki toimintamme ydinalueesta: saimme ammattiesitelmän myötä rautaisannoksen paperiteollisuuden ja biopolttoaineiden tuotekehittelystä ja tulevaisuuden näkymistä.
Varsinaisen juhlapäivämme lauantaina 21.2. aloitimme Oulun vanhalta hautausmaalta, missä kävimme muistamassa Suomen Unionin perustajapresidenttiä ja klubimme kummia Helvi Hakulinen-Sipilää ja jätimme kukkatervehdykset myös edesmenneille klubimme perustajajäsenille.
Iltapäivän juhlaseminaarissa pohdittiin Unionimme juuri päättyneen kaksivuotiskauden teemaa ”Naiset ja turvallisuus”. Seminaarin alustajat kansanedustajat Liisa Jaakonsaari ja Tuulikki Ukkola, rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen, oppilaitospastori Katariina Pitkänen ja psykiatri, psykoterapeutti Irene Taavetti käsittelivät turvallisuusteemaa erittäin monipuolisesti.
Yhteenvedossaan seminaarin puheenjohtaja Anna-Liisa Hirvenoja joutuikin toteamaan, että kaikesta edistyksestä huolimatta naisten turvallisuudessa on vielä suuria aukkoja niin kansainvälisellä tasolla kuin lähipiirissäkin. –Monet vireillä olevat projektit antavat kuitenkin uskoa myönteiseen kehitykseen, vaikka lama asettaisikin tasa-arvon koetukselle, kuten Liisa Jaakonsaari esityksessään totesi.
Seminaarin päätteeksi presidentti Anne Karhula ja juhlatoimikunnan puheenjohtaja Liisa Koski-Ahonen luovutti 50-vuotisjuhlavuoden stipendin 500 euroa Oulun Tyttöjen Talolle. Klubi oli toivonut myös muistamiset Tyttöjen talon tukemiseen.

Juhlallisuudet huipentuivat Dinner Partyyn Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistamassa nikkarityylisessä Rauhalan juhlahuoneistossa. Sisarvoimin koottu ohjelma oli täydellinen taidonnäyte naisosaamisesta ja ammattimaisista harrastuksista.
Juhlamielen kohottajana erityinen osansa oli perustajajäsenemme Helka Visurin ja heti toisessa kokouksessa klubiin liittyneen Maila Paulamäen läsnäolo. Heidät nimettiin juhlassa kunniasisariksi kuten elossa olevat viisi muuta perustajajäsentä: Sirkka-Liisa Heinonen, Kyllikki Karvonen, Siiri Kilpinen, Sirkka Sirén ja Raili Suorsa. Kunniasisaruudella muistettiin myös naispappeuden ”esitaistelija” Meeri Päivänsaloa. Klubi muisti juhlassa kukkasin myös yli 25 vuotta toiminnassa mukana olleita nykyisiä jäseniä, joista erityismaininnan sai 42 vuotta aktiivisisarena toiminut Taimi Lohi.
Aurinkoisena sunnuntaina tehdyt ateljeevierailut Oulun Pikisaaren taiteilijayhteisössä Riitta Helevän ja Veikko Törmäsen työhuoneilla sekä läksiäislounas tunnelmallisessa makasiiniravintola Sokeri-Jussissa antoivat lisäeväitä arkeen ja vieraiden kotimatkalle.
OHJELMA
15:00 Historiikin julkistaminen ja 50-vuotisjuhlan tiedotustilaisuus.
”Puoli vuosisataa naisosaamista Oulussa - Soroptimists of Oulu 1959-2009”
Cafe Saara, Kirkkokatu 2
Chempolis Oy, Lääketehtaantie, Sanginsuu
10:00 Huomionosoitus perustajapresidentti Helvi Hakulinen-Sipilän haudalla
sekä muiden edesmenneiden jäsenten muistaminen.
Tapaaminen Oulun vanhan hautausmaan pääportilla, Kajaanintie 1.
13:00 Nainen ja turvallisuus - juhlaseminaari
Oulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali
12:30 Päätöslounas, Sokeri-Jussin Kievari, Pikisaarentie 2
Vitriininäyttely, SI of Oulu 50 vuotta. Oulun kaupunginkirjaston aula
Ajankohtaista
28.9.2012
Soroptimistien ystävyystapaaminen Kyproksella 28.9.-2.10.2012
10.7.2012
Oopperalounas 2012
1.7.2012
Global Voice Newsletter maaliskuu 2012
17.6.2012
Pohjoismaiset sisarpäivät Luulajassa 15.-17.6.2012
27.5.2012
Rauhanmaraton Kigalissa 27.5.2012
19.5.2012
Edustajiston kokous ja sisarpäivät Imatralla 19.-20.5.2012
12.5.2012
SI of Helsingin 60-vuotisjuhlat 12.5.2012
11.5.2012
SIE-laajentamiskomitean uutiskirje 2/2012
>> Näytä kaikki
