In English | Suomeksi

Historia

HistoriaSoroptimistijärjestön synnylle loi edellytykset ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut jälleenrakentamisen aika, jolloin naiset saivat tilaisuuden osoittaa kykynsä ja pätevyytensä mitä moninaisimmissa tehtävissä. Samanaikaisesti voimistuivat eri puolilla maailmaa naisten äänioikeutta ja poliittista osallistumista koskevat vaatimukset. Tältä pohjalta syntyi ajatus eri ammatteja ja virkoja hoitavien naisten palvelujärjestön perustamisesta.

Järjestö syntyy Yhdysvalloissa

Ensimmäinen soroptimistiklubi perustettiin Oaklandissa Kaliforniassa vuonna 1921. Organisoija oli Stuart Morrow, joka oli itse aktiivinen Rotary-järjestössä. Hän sai tietyn osuuden perustamiensa järjestöjen jäsenmaksuista. Ensimmäiseen soroptimistiklubiin kuului 80 merkittävässä asemassa ja ammatissa toimivaa naista, jotka tapasivat kerran viikossa lounaskokouksessa. Soroptimistitoimintaa levitettiin innostuneesti Pohjois-Amerikassa, ja vuonna 1928 klubeja oli jo seitsemäntoista.

Aate leviää nopeasti myös Eurooppaan

Stuart Morrow toi soroptimistijärjestön myös Eurooppaan; hän perusti vuonna 1924 klubin Lontooseen ja Pariisiin. Näistä tukikohdista laajentamista jatkettiin sekä Iso-Britanniassa että mannermaalla. Englannissa jo vuodesta 1920 lähtien toimineet Venture-klubit, joiden periaatteet olivat lähes samanlaiset kuin soroptimistien, yhtyivät soroptimistiklubeihin vuonna 1930.

Iso-Britannian ja Euroopan mannermaan kahdeksan klubia muodostivat federaation vuonna 1928. Samana vuonna pidettiin ensimmäinen kansainvälinen soroptimistikokous Washington DC:ssä. Kun myös Pohjois-Amerikan klubit olivat liittoutuneet omaksi federaatioksi, voitiin kokouksessa muodostaa Soroptimist International Association. Tällöin hyväksyttiin soroptimistimerkki ja -värit sekä päätettiin kansainvälisen kokouksen järjestämisestä joka neljäs vuosi vuodesta 1930 alkaen. Vuonna 1927 Mr. Stuart Morrow'lle suoritettiin 5 500 dollarin kertakorvaus yhteistoiminnan lopettamiseksi.

Neljän federaation synty

Vuonna 1934 Iso-Britannian ja Irlannin klubit muodostivat oman federaation. Näiden kolmen federaation puitteissa laajentuminen jatkui vuoteen 1978, jolloin Australia, Uusi-Seelanti, Fidzi ja muutamien pienempien Aasian ja Tyynenmeren alueiden soroptimistit muodostivat neljännen federaation. Soroptimistijärjestön kehitystä valaisee taulukko, jossa on lueteltu maiden, klubien ja jäsenten lukumäärä eri vuosina.

Vuosi Maita Klubeja Jäseniä
1938 1 1 11 289
1952 13 191 25 544
1960 31 1 342 40 622
1970 40 1 698 51 021
1980 62 2 184 66 151
1990 87 2 760 92 170
1993 102 2 896 94 528
2007 126 n. 3 000 n. 95 000

 

Suomen soroptimistiklubien unionin synty ja kasvu

Soroptimistitoiminnan siemen kylvettiin Suomessa jo vuonna 1948, jolloin Helvi Hakulinen-Sipilän kodissa vieraili rouva Thurid Griérse, joka oli Kööpenhaminan soroptimistiklubin jäsen. Tanskan Unionin laajentamiskomitean puheenjohtaja Clara Hammerich oli antanut hänen tehtäväkseen tiedustella mahdollisuuksia perustaa soroptimistiklubi Suomeen.

– Kuulin silloin ensimmäisen kerran sanan soroptimisti. Kansainvälinen aate tuntui kyllä kiinnostavalta, varsinkin kun sen pyrkimyksenä on edistää ystävyyden ja yhteenkuuluvaisuuden henkeä sekä keskinäistä palvelualttiutta. En kuitenkaan katsonut itseäni soveliaaksi henkilöksi viemään asiaa eteenpäin. En tuntenut tuolloin vielä Claraa enkä hänen sinnikkyyttään viedä asiaa eteenpäin, kertoo Helvi Hakulinen-Sipilä, Suomen Soroptimistiklubien Unionin ensimmäinen presidentti (Suomen Soroptimisti -lehti 3/1983).

Ensimmäinen soroptimistiklubi

Helvi Hakulinen-Sipilä osallistui yhdessä kouluradiopäällikkö Helmi Palménin kanssa filologikonferenssiin Kööpenhaminassa.

– Tällä matkalla tapasimme Clara Hammerichin. Hänen viehättävä tapansa lähestyä ihmistä sai aikaan sen, että soroptimistitoiminta tuli silloin Suomeen. Clara oli joka paikassa kuin kala vedessä, ja tavattoman kielitaitoinen (ammatiltaan kielenkääntäjä). Hänen kunnia-asianaan oli hoitaa kirjeenvaihtoa hyvin ja niinpä hän vastasi saamiinsa kirjeisiin välittömästi, vaikka keskiyöllä, muistelee Helvi Hakulinen-Sipilä (Suomen Soroptimisti -lehti 3/1983).

Helvin ja Claran välisen ahkeran kirjeenvaihdon seurauksena Clara saapui Suomeen syyskuussa 1951. Hänen vierailunsa aikana perustettiin ensimmäinen suomalainen soroptimistiklubi, jonka vihkiäisiä vietettiin seuraavan vuoden keväällä, Snellmanin päivänä, vuonna 1952.

– Lokakuun 21. päivänä olin kutsunut luokseni Elli Korpisen, Soili Järvelä-Kaireniuksen, Helmi Palménin, Aino Suvirannan ja Leila Vaherin. Se oli tulevan Helsingin soroptimistiklubin alkusolu. Tilaisuudessa piti omasta aloitteestaan pöytäkirjaa Elli Korpinen, jolle kaikkein ensimmäiseksi olin kertonut sen vähän, minkä tiesin soroptimismistitoiminnasta. Aino Suvirantaan otin yhteyttä, koska tiesin hänen vierailleen Lontoon soroptimistiklubissa, Helvi Hakulinen-Sipilä muistelee (Suomen Soroptimisti -lehti 1977).

Toinen, edelleen epävirallinen kokous pidettiin Leila Vaherin luona Erottajalla lokakuun 29. päivänä. Edellä mainitun kokouksen osanottajien lisäksi paikalla olivat myös Anja Bardy, Aino Elenius-Urbano, Elina Rosenblad, Päivikki Tulenheimo-Sohlberg, Salme Wiherheimo sekä Margit Borg-Sundman, joka sanoi olevansa läsnä vain "kätilönä synnytyksessä".

Lisää klubeja Suomeen

Kun Helsingin soroptimistiklubi oli perustettu, alkoi arkinen työ, ja alettiin tutustua toinen toisiinsa. Anja Bardy ja Helvi Hakulinen-Sipilä olivat saaneet niin sanottuina epävirallisina governoreina kutsun Kööpenhaminan kongressiin jo edellisen kesän elokuussa. Sieltä he palasivat monta elämystä rikkaampina saatuaan ensimmäisen kosketuksen järjestön kansainvälisyyteen.

Helvi Hakulinen-Sipilä kertoi vuonna 1972 ilmestyneessä Soroptimisti-lehdessä, että Helsingin klubin alkuaikojen pääasiallisena tavoitteena oli saada aikaan lisää klubeja. Se oli edellytys Suomen Unionin aikaansaamiseksi ja sitä tietä Euroopan federaatioon liittymiseksi.

Unionin synty

Ennen Suomen Soroptimistiklubien Unionia perustettiin kolme ensimmäistä klubia. Helsingin soroptimistiklubi perustettiin vuonna 1952. Seuraavan vuoden puolella perustettiin Tampereen (9.10.1953) ja Lahden (10.10.1953) klubit. Nämä kolme vihittyä klubia sekä Turkuun ja Jyväskylään perustetut klubit osallistuivat 11.10.1953 Suomen Soroptimistiklubien Unionin perustamiskokoukseen, jossa  Euroopan federaation presidentti, italialainen lakitieteen tohtori Olga Monsani vihki Suomen Soroptimistiklubien Unionin.

Unionin perustamisjuhla pidettiin Kämpin peilisalissa  11.10.1953. Läsnä olivat silloin edustajat Helsingin, Tampereen, Lahden, Turun ja Jyväskylän klubeista. Jäseniä näissä viidessä klubissa oli yhteensä 106, ja heistä kymmenen (9 %) oli läsnä unionin perustamisjuhlassa.

Unionin perustajapresidentti oli Helvi Hakulinen-Sipilä, soroptimistiaatteen edelläkävijä ja levittäjä Suomessa. Hän vihki Jyväskylän klubin (11.11.1953), jolloin Suomen Unioni sai perustamisvuotenaan viidennenkin klubin jäsenekseen. Uudessakaupungissakin oli perustettu klubi, mutta sen vihkiminen siirtyi syyskaudelle 1955.

– Kun ihmiset oppivat kunnioittamaan toisiaan, he tulevat ystäviksi. Ystävät taas tekevät toisilleen hyviä palveluksia. Kun tällaisia ystäviä on maailmassa paljon, hyvä lisääntyy ja paha vähenee, kiteytti Olga Monsani soroptimistitoiminnan perustarkoituksen. (Aaltonen Inga 2002, 10.)

Unionin kasvun ja kehittymisen yleislinjoja

Suomen Soroptimistiklubien Unionin historia on ollut toiminnan nousua, jäsenkunnan pienentymistä, toiminnan järkeistämistä ja vakiinnuttamista, järjestön tarkoituksen pohdintaa ja kansainvälisyyttä. Kaikki nämä kehityskeskustelut ovat omalta osaltaan rakentaneet ja kuljettaneet järjestöä eteenpäin, antaneet rohkeutta tarttua järjestön nimissä suuriinkin haasteisiin, kuten Euroopan federaation kongressit vuosina 1962 ja 1996 sekä SI:n konventio vuonna 1999.

1950- ja 1960-luvuilla elettiin aatteen leviämisen vaihetta, joka oli leimallisesti kansainvälistä, ammateissaan kehittäjänaisiksi tunnustettujen naisten toimintaa. Ensimmäisten klubien kiinteän ja innostuneen hengen myötä tuli Euroopan federaation hallinto Suomeen. Kun Tampereen klubin jäsenestä Antonietta Toini-Nikanderista tuli Euroopan federaation presidentti, hänen hallituksensa toimi Suomessa vuosina 1960–1962. Sen toiminta yhdisti ja vankensi järjestön juuria Suomessa.

Soroptimistiaate levisi ystävältä ystävälle,  ja sitä tuki monipuolinen epävirallinen yhteydenpito. Ystävä oli helppo kutsua kuuntelemaan, tutustumaan ja osallistumaan. Tällainen kuva syntyi Suomen Unionin 25-vuotishistoriikkia, Helsingin klubin julkaisemaa teosta Soror Optima ANNI L – Soroptimist International of Helsinki 1952-2002 (2002) sekä Suomen Soroptimisti -lehdissä ilmestyneitä alkuvuosista kertovia juttuja lukiessa.

Ensimmäiset soroptimistiklubien perustamisen vuosikymmenet olivat Suomessa naisten ammattiin perustuvan yhteistyön kehittymisen aikaa (Korppi-Tommola 2002, 108). Ammatilliselta pohjalta syntyivät esimerkiksi naishammaslääkärit, naisjuristit ja naisagronomit. Samoihin aikoihin perustettiin Zonta International -järjestön kerhoja, vaikka ensimmäinen kerho oli perustettu jo 1940-luvun lopulla.

Soroptimistijärjestön jäseneksi valitsemisen keskeisin kriteeri on ammatti ja ajatus siitä, että eri ammatteja edustavat naiset yhteisesti toimien voivat tehdä työtä edistääkseen naisten aseman parantamista, ihmisoikeuksia sekä yhteiskunnallista ja sosiaalista vastuuta maailmassa.

1960-luku

Suomen Unioni kasvoi nopeasti: 1960-luvun alussa oli jo 36 klubia. Klubien keskinäiset yhteydet olivat tiiviit, koska Unionin tehtävät siirtyivät kausittain klubilta toiselle. Toimitettiin Suomen Soroptimisti -lehti ja klubitiedotteet, valmisteltiin vuosikokoukset, kirjoitettiin raportit Euroopan federaatiolle sekä kokoonnuttiin syksyisin yhteisille sisarpäiville.

Unionin lehti on ollut tärkeä tiedon välittäjä. Myös tarve rakentaa kansainvälisiä kontakteja, opiskella omaa ammattialaa ulkomailla sekä tutustua muiden maiden kulttuuriin oli suuri sodan jälkeisessä Suomessa. Tämä näkyy selvästi siinä, miten suomalaiset soroptimistit toimivat alusta pitäen ansiokkaasti myös Euroopan federaation (SI/E) tehtävissä (1960-luvulla kuusi suomalaista).

Kun tultiin 1960-luvun lopulle, laajentunut Suomen Unioni sekä Euroopan federaation asioiden hoitaminen (pysyvä sihteeristö, SI/E:n lehti) edellytti jäsenmaksujen tarkistamista. Silloin oli myös tarvetta yhtenäistää säännöstöä ja käytäntöjä. Suomen Unionin hallinnon kiertäessä presidentin mukana alueelta toiselle, tieto hajaantui ja arkisto (koettu toiminta, toiminnan historia) kulki hallitusten mukana pahvilaatikoissa.

Ammatin ohessa hoidettavat luottamustehtävät vaativat kulloiseltakin hallitukselta paljon aikaa, välineitä ja tiloja. Järjestön säännöstö sopeutettiin suomalaiseen yhdistyslainsäädäntöön. Tämä työ saatiin valmiiksi 1960-luvun lopulla. Keskustelua pysyvästä toimistosta ja sihteeriavusta käytiin kerrasta toiseen.

1970-luku

Uusia klubeja perustettaessa ja uusia jäseniä hankittaessa (1970-luvulla perustettiin yhdeksän uutta klubia) heräsi klubeissa pohdinta muun muassa klubien sisäisestä toiminnasta, järjestön tarkoituksesta ja jäsenten keskinäisestä keskustelusta.

Klubeissa keskusteltiin vilkkaasti, kyseenalaistettiin monia asioita ja alettiin etsiä uusia ratkaisuja Unionin tehtävien hoitamiseksi. Kansainvälisyys ilmeni toiminnassa siten, että muutama henkilö toimi Euroopan federaation tehtävissä. Suomalaisten suurin kiinnostus ja tärkeimmät kontaktit suuntautuivat kuitenkin Pohjoismaihin. Pohjoismaiden Unionien kesken luotiin yhteiset soroptimistipäivät vuonna 1975. Vielä kymmenen uutta klubia perustettiin 1980-luvulla, mutta sen jälkeen elettiin hiljaiseloa.

Uutta verta klubeihin 1980-luvulla

Uusien klubien perustamisen sijaan niin sanotut vanhat (ensimmäisen ja toisen jäsenpolven) klubit alkoivat tietoisesti keskustella uusien nuorten jäsenten rekrytoimisesta. Tarvittiin esitteitä ja muuta materiaalia järjestön toiminnan esittelemiseksi mahdollisille uusille jäsenehdokkaille. Järjestömme ohjelma-aluetyöskentelyn jäntevöittäminen ja koordinaattoreiden valinta Suomen Unioniin ja Euroopan federaatioon 1980-luvulla nosti esiin suomalaisten hyvän ammatillisen tietotason. Kuusi suomalaista soroptimistia on toiminut Euroopan federaatiossa eri ohjelma-alueiden koordinaattoreina. Kansainvälistymiseen liittyvät sisällölliset kysymykset nousivat esiin 1970-luvun hiljaisemman kauden jälkeen.

Kansainvälisyys teemana 1990-luvulla

Kansainvälisyys tuli uudella tavalla esille 1990-luvulla. YK:n erityisten teemavuosien myötä suomalaiset järjestöt ovat laajentaneet ja tiivistäneet yhteydenpitoa muihin järjestöihin, minkä seurauksena monikulttuurisuus, verkostot ja yhteistyö eri maiden järjestöjen välillä on lisääntynyt. Kansainvälisyys ei ole erillinen teema vaan osa tavallista suomalaista arkea – tiedonvälitystä, tavaroita, opiskelijoita muista maista sekä opiskelua muissa maissa.

Tähän ilmapiiriin soveltuu hyvin rohkeus ja määrätietoisuus lähteä hakemaan esimerkiksi konvention järjestämistä Suomessa. Konvention valmistelu käynnisti laajan yhteistyön soroptimistien ja klubien välillä sekä klubien ja Unionin välillä. Kansainvälisen järjestön osana kutsuimme järjestön muut jäsenet Suomeen. Soroptimistitoiminnan hengessä ammattitaitomme ja osaamisemme sekä lämmin ystävällisyytemme huomattiin ja saimme uusia mahdollisuuksia ja haasteita.

Viisi toiminnan vuosikymmentä ovat muokanneet Suomen Unionia monin tavoin. Kansainvälisen toiminnan painottaminen ja kansainvälisen yhteisön vaikutukset ovat kietoutuneet palmikon tavoin yhtenäiseksi tiiviiksi nuoraksi, jonka varaan voimme rakentaa tulevaa.

Lähteet

Yleinen historia

Haywood, J.1995. The History of Soroptimist International.

Kekki Kaija & Kiravuo Pirkko 1993. Soroptimisti-käsikirja. Toinen, uudistettu painos. Soroptimist International of Finland ry, Helsinki.

Unionin historia

Hänninen-Salmelin Eva 2003. Suomen Soroptimistiklubien Unionin synty, kasvu ja kehittyminen lähes 1400 jäsenen yhteisöksi. Suomen Soroptimisti -lehti 3/2003.

Aaltonen Inga, 2002. Voimaa, iloa ja ystävyyttä. Helsingin klubin historia.

Korppi-Tommola Aura, 2001. Tahdolla ja tunteella tasa-arvoa. Naisjärjestöjen Keskusliitto 1911-2001.

Suomen Soroptimisti -lehti, 1977.

Suomen Soroptimisti -lehti, 3/1983.

Soroptimist International Soroptimist International on maailman­laajuinen eri ammatteja, kulttuureja ja maita edustavien naisten vapaa­ehtois­järjestö, joka edistää ihmis­oikeuksia ja naisen asemaa, ystävyyttä ja yhteen­kuuluvuutta.

Jäsenille
Kirjaudu sisään

Soroptimist International Finland ry
Puh. 044 7383 000

www.soroptimistit.fi

Haluatko jäseneksi?
Ota yhteyttä