Klubi avustaa lähisuhdeväkivallan vastaista toimintaa

Järvenpään soroptimisti klubi järjesti kesällä yhteistyössä Meidän Festivaalin kanssa hyväntekeväisyyskonsertin. Konsertti tuotti hyvin eli noin 3000 € jaettavaksi Keskisen Uudenmaan musiikkiopiston stipendeihin ja alueella tapahtuvaan lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön.

  • Nyt ensivaiheessa viemme Keski-uudenmaan turvakodille, Auerkulman perhetukikeskukselle ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen lapsiperheiden kotipalvelulle kullekin 300 € käytettäväksi heidän ehdottamallaan tavalla. Järvenpäässä olevien ukrainalais- ja afganistanilaispakolaisten auttamisessa jatkamme neuvotteluja maahanmuuttotoimisto Verson kanssa.

Toivomme toki, että avun edelleen jakamisessa otetaan huomioon soroptimistien päätavoite eli naisten ja tyttöjen aseman parantaminen, kertoo klubin presidentti Kaarina Wilskman.

  • Kesän varainhankinta onnistui niin hyvin, että mietimme nyt myös uusia avustustapoja. Ryhdymme selvittelemään mahdollisuuksia tukea kouluissa annettavaa niin sanottua turvataitojen opetusta, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten omia voimavaroja ja antaa toimintatapoja häirintätilanteisiin. Tähän toivomme yhteistyökumppaneita kaupungilta ja muista järjestöistä, kertoo Wilskman.
  • Lämmin kiitos Meidän Festivaalille yhteistyöstä ja kaikille tuotteiden ja arpajaisvoittojen lahjoittajille. Samoin kiitämme tilaisuuden esiintyjiä: sopraano Marjukka Tepposta säestäjänään Salla Pynssi, Marika Sampio-Utriaista Saimi Järnefeltin roolissaan sekä stipendiaattejamme Jade Aulosta ja Oona Telkkiä sekä heidän säestäjäänsä Katri Takalaa. Kiitoksemme ansaitsee myös kaupunkineuvos Erkki Kukkonen erinomaisesta meklaritoiminnasta.