Meidän Konserttilounaalla Schubertin musiikki muuntui kukkakimpuksi

Eine-Maria Nieminen ja kukkakimppu

Floristimestari Eine-Maria Nieminen tulkitsi Schubertin teoksen erilaisia tunteita kukkasin Järvenpään soroptimistiklubin ja Meidän Festivaalin konserttilounaalla. (kuva: Helinä Perttu)

Järvenpään soroptimistiklubi ja Meidän Festivaali ottivat varaslähdön viikon musiikkitapahtumaan. Lauantaina 23.7. järjestettiin Järvenpäässä konserttilounas, jolla kerättiin varoja naisten kokeman väkivallan ehkäisyyn ja hoitoon.

Tuottotavoite 2000 euroa saavutettiin. Summalla avustetaan Keski-uudenmaan turvakodin, Keusoten lapsiperheiden kotipalvelun ja Auerkulman perhetukikeskuksen toimintaa. Lisäksi soroptimistit jakavat vuosittain kaksi stipendiä Keskisen Uudenmaan musiikkiopiston opiskelijoille. Tänä vuonna stipendin saivat tilaisuudessa myös esiintyneet Tanja Hintsala ja Vivian Stewart. Esiintyjinä olivat myös kitarataiteilijat Jyrki Myllärinen ja Matti Saarinen.

Meidän Festivaalin taiteellinen johto eli Kamus-kvartetti toi lounaalle alkavan festivaalin maistiaisina otteita Frans Schubertin jousikvartetosta nro 13 ”Rosamunde”.  Floristimestari Eine-Maria Nieminen Järvenpään kukkatalosta visualisoi kappaleen kukkakimpuksi.

Musiikkiohjelman lisäksi päästiin nauttimaan myös kuvataiteesta. Taiteilija Hannu Hyrskeen lahjoittama taulu oli arpajaisvoittona. Taidekauppias Unto Kuusenkarin lahjoittama teos puolestaan myytiin huutokaupassa, jossa meklarina toimi kaupunkineuvos Erkki Kukkonen.

–          Kiitämme lämpimästi kaikkia lahjoittajia, jotka mahdollistivat tilaisuuden järjestämisen. Tapahtuma oli mukava, kesäisen rento ja vakavasta aiheesta huolimatta tavattoman positiivinen. Halu auttaa yhdisti osallistujia, toteaa Järvenpään soroptimistiklubin presidentti Kaarina Wilskman.

Kiitämme:

Mahdollistajia

Järvenpään kaupunki, Järvenpään seurakunta/Näpsäkkäät näpit, Pia Kauppinen/Grapica

Esiintyjiä

Kamus-kvartetti sekä Jyrki Myllärinen, Matti Saarinen, Tanja Hintsala, Vivian Stewart, Järvenpään kukkatalo/Eine-Maria Nieminen ja Erkki Kukkonen

Lahjoittajia arpajaisiin ja huutokauppaan

Ajan Näkö, Colenne, Hannu Hyrske, Kamus, Kauneuskeskus Marielina, Sami Karhu, Riitta Konttinen, Unto Kuusenkari, Spurtti/Ikiviikarit, Suomen Historiapelit

Ruokailun tukijoita

Herkkupaja, Sinebrychoff, Unilever sekä raparperien kasvattajia: Kati Laukkanen, Kerttu Perttilä, Tiia ja Juuso Tuomela, Heidi Vatka, Ari ja Ritva Åberg

Yhteistyössä Meidän Festivaali ja Järvenpään soroptimisti-klubi