#rikotaanhiljaisuus
Onnistunut tanssitapahtuma turvallisten lähisuhteiden puolesta: #rikotaanhiljaisuus
Lähisuhdeväkivaltaa esiin nostavat Oranssit päivät päättyivät 10.12. Se oli sunnuntai. Järvenpäässä oli silloin
pakkasta – 6 astetta, taivaalta sateli hiljakseen muutamia lumihiutaleita, iltapäivä alkoi hämärtyä klo 16
maissa. Järvenpään keskustassa Tuusulanjärven rannalla Rantapuistossa olivat puut saaneet oranssin värin,
valtava näyttöruutu heijasti kuvaa, jossa kehotettiin rikkomaan hiljaisuus. Sitten kentälle pelmahti yli
joukko oranssiin pukeutuneita naisia tanssimaan. Paikalle alkoi kerääntyä ihmisiä katsomaan, mistä nyt on
kysymys.
Kyse oli Järvenpään soroptimisti-klubin ja McDanze -yhdistyksen järjestämästä tanssitaidetapahtumasta.
Siinä vuorottelivat tanssiesitykset ja tietoiskut, joissa lähisuhdeväkivallan osapuolten auttamisessa mukana
olevat tajot esittelivät palvelujaan. Mukana olivat Järvenpään kaupunki, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue,
Lyömätön Linja Keski- ja Itä-Uusimaa, Suvanto ry, Keski-Uudenmaan turvakoti ja Rikosuhripäivystys.
Tanssijoina olivat McDanzen tanssijoiden lisäksi kaupungin ja hyvinvointialueen työntekijöitä. Heitä, jotka
työssään saattavat kohdata lähisuhdeväkivallan osapuolia.
Tilaisuudessa haluttiin nostaa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla esiin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja
hoidon kannalta keskeinen viesti: asiaan on uskallettava tarttua, se on uskallettava ottaa puheeksi.
Taisimme onnistua tässä hyvin. Tapahtumaa edelsi aktiivinen somemarkkinointi kaikkien mukanaolevien organisaatioiden kanavissa. Myös paikallismedia tarttui aiheeseen. Ja nyt tapahtumanjälkeen jaamme edelleen tietoa mahdollisuudesta hakeutua avun piiriin samalla kun kerromme
tästä upeasta tilaisuudesta. Kuulijoita kertyi pitkästi yli 100 tähän noin puoli tuntia kestäneeseen
kokonaisuuteen. Somen kautta olemme tavoittaneet moninkertaisen määrän yleisöä
Ennen kaikkea toivomme, että tieto mahdollisuudesta saada apua tavoittaa lähisuhdeväkivallan
osapuolet ja heidän läheisensä. Haluamme rohkaista esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja opetuksen
parissa toimivia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä ottamaan asian puheeksi, jos
pienikin epäilys herää #rikotaanhiljaisuus, toteaa Järvenpään soroptimisti-klubin presidentti
Kaarina Wilskman.
Ja kiitos Järvenpään kaupungille, joka tuki tapahtumaa taloudellisesti.
Kuvat: TarinaStudio