Taulu myynnissä – tulot hyväntekeväisyyteen

Kansainvälinen kuvataiteilija Anna-Maija Rissanen esiintyi yhdessä Meidän Festivaalin taiteellisen johdon eli Kamus-kvartetin kanssa Järvenpään Soroptimisten järjestämällä vuosittaisella Meidän lounaalla lauantaina 24.7.21. Lounaan aikana syntynyt taulu on nyt myynnissä ja tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen.  Taulu on erinomainen hankinta joko itselle omaan kotiin tai lahjaksi kuvataiteen ja musiikin harrastajalle. Punainen rakkauden väri vihjaa sen sopivan hyvin myös esimerkiksi häälahjaksi.

Kuvataiteilija Anna-Maija Rissanen ja taulu Beethovenin musiikin pohjlata

Kuvataiteilija Anna-Maija Rissanen esittelee valmista työtään.

Kamus-kvartetti soitti Beethovenin opus 95, jousikvartetille nro 11 f-mollissa, minkä Anna-Maija Rissanen tulkitsi piirtäen livenä paperille. Valmistautuakseen esitykseen Rissanen kuunteli teosta etukäteen ja valitsi sävellystä vastaavan väripohjan aiemmista monotypioistaan. Hän koki tämän Beethovenin sävellyksen välittävän rakkautta, siksi punainen pohja.

Konsertin ajan Rissasen käsi tulkitsi viivoin ja värein sävellyksen eri osia luoden kokonaisuuden. Työskentely oli intuitiivistä taiteilijan keskittyessä teoksen melodiaan, rytmiin ja soittajien välittämään tunteeseen. Taulun korkeus on 43 cm ja leveys 33 cm.

Tämä konsertti ei ollut ensimmäinen kerta, kun Anna-Maija Rissanen tulkitsi viivoin kuvantaen livenä Kamus-kvartetin tai muun esiintyjän soittoa tai puhetta abstrakteiksi maisemiksi vaan se on ollut osa hänen taiteellista työskentelyään jo vuodesta 2010.

Rissasen teokset ovat pääosin rauhoittavia mielenmaisemia, joissa herkkyys ja voima tasapainottelevat ja joissa länsimainen ja itämainen taide kohtaavat. Rissanen työskentelee sekatekniikoin vaihdellen maalausten, installaatioiden ja grafiikan välillä yhdistellen niitä. Installaatiot ovat olleet luonnontilaan sijoitettuja läpikuultaville pinnoille toteutettuja abstrahoituja vuorimaisia maisemia.

 

Kuva Rissasen maalaamasta taulusta, pääväri punainen

Teos myydään tarjousten perusteella. Taiteilija saa pienen korvauksen työstään ja muuten tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen Järvenpään Soroptimisti-klubin yhteistyökohteisiin eli Keski-Uudenmaan turvakodille, Auerkulman perhetukikeskukselle ja Keusoten lapsi- ja perhetyölle. Tarjouksia voi jättää 2.8. – 15.8.2021 Järvenpään Soroptimisti-klubi/Kerttu Ahti [email protected].

__

Anna-Maija Rissanen (s.1983, Järvenpää):

  • suomalais-belgialainen kuvataiteilija, joka on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Brysselin Kuninkaallisesta taideakatemiasta 2009
  • hän on opiskellut perinteistä kiinalaista maalaustaidetta Kiinassa, Hangzhoussa ja suorittaa parhaillaan taiteen tohtoritutkintoa Shanghain Taideakatemialle.
  • Kymmenen vuoden ajalla Rissasella on ollut 20 omaa näyttelyä ja hän on osallistunut yli 40 ryhmä- ja yhteisnäyttelyyn, sisältäen taidemessuja ja taidekilpailuja niin Suomessa kuin ulkomailla.
  • Hän on lisäksi toiminut vastuuviroissa eri taidejärjestöjen hallituksissa 2010-2021, kuten Järvenpään Taideseuran puheenjohtajana 2016-2019. Hän on lisäksi Taidemaalariliiton jäsen.

Lisätietoa www.annamaija-rissanen.com